torstai 16. tammikuuta 2014



Jyväskylän Talven suojelijan, peruspalveluministeri Susanna Huovisen tervehdys 



Jyväskylän Talvessa yhteiskuntaa, kulttuuria ja historiaa

On suuri kunnia toimia Jyväskylän Talven suojelijana ja tervehtiä tällä pienellä kirjoituksella Jyväskylän Talven tekijöitä, toteuttajia ja osallistujia.

Perinteikäs tapahtuma heräsi henkiin 16 hiljaisen vuoden jälkeen vuonna 2012. Hyvä niin. Suomessa tarvitaan lisää yhteiskunnallista keskustelua ajankohtaisista asioista. Tänä vuonna mukana on myös Työväen Sivistysliitto. Uskon, että tämä yhteistyö tuo mukanaan jälleen uusia elementtejä Talven ohjelmaan ja toteutukseen.

Peruspalveluministerinä olen huolissani suomalaisten terveyseroista. Vaikka olemme asettaneet kaikissa hallitusohjelmissa ja kuntien hyvinvointistrategioissa tavoitteeksi terveyserojen kaventamisen, maali on luisunut vain kauemmaksi. Ihmisen sosiaalinen ja taloudellinen asema vaikuttaa elinajan ennusteeseen aivan liikaa.

Myös kulttuurin ja taiteen keinoin voidaan edistää terveyttä ja hyvinvointia sekä lisätä osallisuutta yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan tasoilla. Suomalaisen ikääntyviä koskevan tutkimuksen mukaan kulttuuriharrastukset, ja erityisesti musiikkiharrastus on osoittautunut merkittäväksi hyvinvointia lisääväksi tekijäksi.  Jyväskylän yliopistossa tehdyn, jo 25 vuotta jatkuneen seurantatutkimuksen tulosten mukaan kulttuuri- ja taideharrastamisen todettiin olevan yhteydessä terveyteen, ennustavan pidempää elinikää ja ehkäisevän dementoitumista. 

Itse ymmärrän kulttuuriharrastuksen myös laajemmin. Kulttuuriin kuuluu myös uuden oppiminen, toisten ihmisten tapaaminen ja rivakka keskustelu. Tätä kaikkea Jyväskylän Talvi tarjoaa: musiikkia, keskustelua kirjallisuudesta ja reipasta yhteiskunnallista keskustelua ajankohtaisista teemoista kuten EU:sta, arvoista ja monikulttuurisuudesta.

Toivotan kaikille hienoja kohtaamisia ja uusia elämyksiä Talven tapahtumissa. Kiitän myös kaikkia niitä aktiivisia ihmisiä, jotka omalla toiminnallaan mahdollistavat meille osallistujille nämä tilaisuudet.



Susanna Huovinen

 
 


Kuvaaja Laura Kotila. Kuvan käyttöoikeudet Valtioneuvoston kanslia